maanantai 29. helmikuuta 2016

Rahatehtävä 1.

Velka syntyy yleensä sopimuksen kautta. Sopimuksen ohella velka voi perustua myös vahingonkorvaus-, vero- tai elatusvelvollisuuteen. Sopimukseen tai vahingonkorvaukseen perustuva velkaantuminen vaatii ihmisen omia toimia.  

Tavallisimpia syitä velkaantumiselle on osamaksut, pikavippi, asunnon vuokraaminen, sähkösopimus yms. Kaikkia sopimuksia, joissa sitoudutaan myöhemmin tapahtuviin maksuihin, voidaan pitää velkaantumisena. Sopimus on sitova riippumatta siitä tehdäänkö se kirjallisena tai suullisena. 


Laskut kannattaa maksaa ajoissa. Maksun myöhästymisestä aiheutuu lisäkuluja, jotka kasvavat koko ajan ja voivat nousta hyvinkin suuriksi. Jos velkaa ei maksa ajoissa, se peritään tarvittaessa pakolla. Velan perimisestä aiheutuu kuluja. Erityisesti sopimukseen perustuvissa veloissa kulut voivat olla suuret, varsinkin pienissä veloissa jopa suuremmat kuin itse velka. Nämä kulut tulevat velallisen maksettaviksi. 

 Maksuhäiriömerkintä vaikeuttaa elämää monella tavalla. Monet yritykset tarkistavat mahdollisten asiakkaidensa luottotiedot ennen kuin tekevät heidän kanssaan sopimuksia.

Maksuhäiriö vaikuttaa moniin asioihin esimerkiksi asunnon vuokraamiseen, opintolainan saamiseen, netistä tilaamiseen, matkapuhelin liittymän hankkimiseen sekä vakuutukseen.

Omasta taloudestaan voi pitää parhaiten huolta maksamalla laskut ajoissa, sekä olla ottamatta turhia pikavippejä- tai osamaksuja.
Rahaa voi säästää helposti pitämällä vaikka kirjaa ostoksistaan tai laatimalla budjetin tietylle aikavälille, ja tietenkin pistämällä rahaa säästöön. Kaupassa kannattaa katsoa kummalla on enemmän merkitystä, laadulla vai merkillä? Tupakanpolton lopettaminen on myös hyvä keino säästää rahaa.

tiistai 16. helmikuuta 2016

Pianon soitto


Alotin harrastamaan pianon soittoa varmaan joskus tokalla luokalla tai jtn sinnepäin. Olin pienestä asti ihaillut kun äiti soitti pianoa ja halusin siis itsekkin oppia. Laitettiin äitin kanssa tarrat koskettimiin jota mukaa harjottelin soittamaan. Kaks kertaa oon käyny pianotunneilla, mutta lopetin kesken ärsyttävän opettajan takia enkä oikeestaan oppinu siellä mitään uutta. Nyt oon soittanu pianoa vajaat kymmenen vuotta.

Tykkään myös kissoista :3

Pianon soitto on mulle tosi tärkeetä, ja varmaan ainoo asia mitä
 osaan paremmin ku mun sisko. Musiikki on muutenki lähellä sydäntä nii se on vaan tosi kivaa jos pystyy ite "tehdä" musiikkia. Soittamisen avulla pystyn parhaiten kanavoimaan tunteita, ja purkamaan pahaa oloa. 



torstai 4. helmikuuta 2016

Sanaton viestintä: Katse


Katsekontakti on tärkeä ele sanattomassa viestinnässä. Sen avulla pystyy luomaan yhteyden itsensä ja toisen ihmisen välille.

 Katseella on helppo ottaa kontaktia toiseen ihmiseen tai pyytää puheenvuoroa. Kuuntelutilanteessa katsekontakti osoittaa, että olemme kiinnostuneita siitä, mitä puhuja sanoo. Katseella voi myös vältellä muita ihmisiä , jos ei esimerkiksi halua törmätä tuttuun kaupassa tai muuta sellaista, on helppo kääntää katse pois.


 Katse kertoo myös tunteistamme, sen avulla voimme esimerkiksi osoittaa olevamme kiinnostuneita toisista ihmisistä. Toisen tuijottava katse voi tehdä olomme myös vaivautuneeksi. Katsomalla toisia voimme tehdä havaintoja heidän reaktioistaan ja tarkkailla muiden käyttäytymistä.

www.nairaland.com

Opiskelijan ohjauksessa katse on usein opettajan tärkein työkalu, sen avulla luodaan yhteys opiskelijaan ja saadaan palaute oppimisesta.
 Tavallisesti myös opettajan ensimmäinen kontakti oppijaan tapahtuu katsekontaktin avulla. 

www.writeathome.com

Katsekontaktin avulla opettaja päättelee, kuinka opetettava asia menee perille, ja kuunteleeko oppija hänen sanomaansa. Opettajan katse voi myös antaa välitöntä palautetta oppijalle. Jos oppilas käyttäytyy huonosti voi opettaja näyttää tyytymättömyytensä katseellaan ja toisinpäin, jos oppilas on onnistunut työssään opettaja voi katseella näyttää tyytyväisyytensä.

Tekstiä lainattu osoitteesta www.kielikompassi.jyu.fi

torstai 28. tammikuuta 2016

Ikärajat


Elokuvilla ja tv-ohjelmilla on ikärajoja, koska sillä pyritään suojelemaan lapsia heidän ikätasolleen haitallisina pidetyiltä sisällöiltä.

Elokuvien ja tv-ohjelmien ikäraja symbolit.

Kuvaohjelma saa ikärajan voimakkaimmin haitalliseksi arvioidun sisällön mukaan.  Aina kun kuvaohjelmassa esiintyy väkivaltaa, seksiä, ahdistavuutta tai päihteiden käyttöä vertaa luokittelija kohtausta kriteeristön esimerkkeihin.


http://www.ikarajat.fi/images/pegi.PNG
Pelien ikäraja symbolit.
 Digitaalisissa peleissä on oltava niiden haitallisista sisällöistä kertovat merkinnät. Pelien ikäluokittelun osalta Suomessa hyväksytään yleiseurooppalainen pelien ikärajajärjestelmä PEGI, joka tulee sanoista Pan-European Game Information.
 Käytössä olevat ikärajat 3, 7, 12, 16 ja 18 eivät kerro pelin teknisestä vaikeudesta tai soveltuvuudesta tietyn ikäisille, vaan varoittavat sisällön mahdollisesta haitallisuudesta. Pelien ikärajat ovat sitovia, eli niitä täytyy noudattaa.

Elokuvien ja digitaalisten pelien ikärajat eroavat siten, että pelien ikärajat ovat sitovia, mutta esimerkiksi elokuvateattereissa ikärajasta voidaan joustaa kolme vuotta, mikäli lapsi on aikuisen seurassa. Yksittäiset kohtaukset eivät aina nosta ohjelman ikärajaa vaan luokittelijat arvioivat myös ohjelman kokonaisuutta.

Oma mielipiteeni ikärajoista

Mielestäni ikärajat ovat hyödyllisiä ainakin jossain määrin, esim. kauhuelokuvat, sillä lapset voi nähdä painajaisia tai saada jtn traumoja liian raaoista kohtauksista tai muuten vain liian pelottavista.
Toisaalta nykypäivänä harva noudattaa ikärajoja. On myös tavallaan hyvä jos lapset näkevät realistisesta kulmasta mitä maailmassa oikeasti tapahtuu, koska jonain päivänä he törmäävät siihen kuitenkin jollain tavalla ja se tulee liian kovana iskuna jos ei ole aikaisemmin osannutkaan aavistaa mitään sellaista.

Poika raidallisessa pyjamassa

Poika raidallisessa pyjamassa (The Boy in the Striped Pyjamas) on John Boynen romaaniin perustuva elokuva. Se kertoo natsiupseerin pojan ja keskitysleirillä olevan juutalaispojan ystävyydestä. Poika raidallisessa pyjamassa on jäänyt päähäni pahasti koska se oli niin koskettava. Elokuvan ikäraja on 12, joka on ehkä vähän ristiriitainen mielestäni, koska niinkuin ylempänä sanoin olisi hyvä jos lapset näkisivät millaista elämä on ollut/on tälläkin hetkellä jossain ympäri maailmaa. Mutta omasta mielestäni tarina oli tosi järkyttävä ja herätti paljon tunteita. Välttämättä lapset eivät edes ymmärtäisi elokuvaa, mutta se on hyvä tarina ystävyydestä ja pahuudesta.



maanantai 18. tammikuuta 2016

Hvitträsk - Koti taideteoksena

Hvitträsk - Koti taideteoksena
 
Sisällysluettelo:
 
Esipuhe
Hvitträsk - Koti taideteoksena
Luettelo Eliel Saarisen asunnon sisustuksista
Perustiedot Hvitträskin rakennuksista ja asukkaista
Kuvalähteet

Kuva osoitteesta www.museovirastorestauroi.nba.fi


Hvitträsk on kansallisromanttinen/jugend tyylinen rakennus jonka ovat suunnitelleet arkkitehtikolmikko Eliel Saarinen, Armas Lindgren ja Herman Gasellius.

 Hvitträskiä pidetään suomalaisen art nouveau -kauden keskeisenä kokonaistaideteoksena. Rakennuskokonaisuus mielletään nykyään olemukseltaan syvän suomalaiseksi, vaikka sen monet osat, kuten päärakenuksen seinien paanutus, punaisen tiilikaton ja savupiippujen muodot edustavat englantilaista ja amerikkalaista arkkitehtuuria. Toisaalta suomalaisuudesta muistuttavat monet muut rakennusten yksityiskohdat ja rakennusmateriaalit, kuten kivilohkareet, hirsi ja rapattu tiilipinta.

www.historvius.com
Hvitträskin päärakennus, www.rky.fi



torstai 14. tammikuuta 2016

Tiedonlähteet ja tekijänoikeus


Tekijänoikeus tarkoittaa tekijän yksinoikeutta päättää teoksensa käytöstä. Tekijänoikeus muistuttaa perustuslaissa taattua omaisuuden suojaa. Tekijänoikeudessa omaisuudensuoja on toteutettu tekijän yksinoikeutena määrätä teostensa käytöstä.

 Tekijänoikeus syntyy tekijälle automaattisesti teoksen tekemisen myötä. Jotta teos saisi suojaa, on sen oltava tekijänsä henkisen luomistyön itsenäinen ja omaperäinen tulos.

Tekinjänoikeus koskee kaikkea omaperäistä itsenäistä tuotosta. Esim. Musiikki, kuvat, runot, kirjat, elokuvat.

Suomen laki säätää tekijänoikeuslakia, ja sen väärinkäytöstä saa suomessa rangaistuksen.
Tekijänoikeudenloukkaus voi tulla rangaistavaksi joko tekijänoikeusrikoksena tai -rikkomuksena.  Tietoverkoissa tehdyt oikeudenloukkaukset ovat rangaistavia, vaikka ansiotarkoitusta ei olisi ollut. Ankarin mahdollinen rangaistus tekijänoikeusrikoksesta on kaksi vuotta vankeutta. 
 Tekijänoikeusrikkomuksen rangaistus on sakko.
Teknisten suojausten kiertämisrikoksesta, teknisen suojauksen kiertämiskeinorikoksesta ja oikeuksien sähköisten hallinnointitietojen loukkausrikoksesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeutta enintään yksi vuosi.

Tekijänoikeuslaki sallii hyvän tavan mukaisten sitaattien eli lainauksien tekemisen julkistetuista teoksista. Sitaatin tulee toteuttaa vetoamistarkoitus eli sitaatin on tuettava, perusteltava tai valotettava omaa esitystä. Sitaatin laajuuden on oltava tarkoituksenmukainen. Tekijä ja lähde on mainittava hyvän tavan mukaisesti.

PIRATISMI
 
 Piratismi on usein ammattimaista tallenteiden valmistamista ja sisältöjen levittämistä yleisölle ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Tämän hetken merkittävin piratismiongelma on luvaton tiedostojenjako tietoverkoissa. Internet- ja fyysinen piratismi ovat toisinaan linkittyneet toisiinsa. Uutuuselokuva saatetaan kuvata elokuvateatterissa salaa sekä välittää internetin kautta yleisölle, jolloin siitä voidaan valmistaa piraatti-DVD myytäväksi.
 Esimerkiksi MP3-tiedostojen kopiointi USB-tikulle ja kyseisten tiedostojen jakaminen koko koululuokalle tai oman levykokoelman kopioiminen p2p-ohjelman muille jaettavaan kansioon on luvatonta teosten valmistamista muuhun kuin yksityiseen käyttöön.


Tiedonlähde: www.antipiracy.fi

tiistai 15. joulukuuta 2015

Minun oppimiseni

Opin parhaiten tekemällä, ja jos tieto on sisällytetty kiinnostavaan tarinaan tai elokuvaan. Jos joudun kuuntelemaan pelkkää puhetta tai lukemaan niin päähän ei jää mitään.  

Esimerkiksi kokeeseen lukemisesta ei ikinä tule yhtään mitään, ja seinää tuijottaminenkin vaikuttaa silloin kiinnostavammalta. Paremmin oppisin jos koe olisi vaikka täynnä tehtäviä joihin saa käyttää apuna kirjaa.

Myös tekemisessä, esim. kopinrakennus, opin parhaiten jos opettaja näyttää esimerkkiä aluksi, niin nään mitä pitäisi tehdä ja sen jälkeen homma on vain harjoituksesta kiinni. Mutta jos eteen heitettäisi vain ohjekirja, en välttämättä osaisi tulkita ohjeita oikein ja olisi tosi vaikeaa lähteä aloittamaan.

"Tell me and i forget. Teach me and i remember. Involve me and i learn."  ~Benjamin Franklin